AKA: ef – Fairy Tale of Two Pituus: 2x 12 jaksoa Genre: Draama, Romanssi, (koulu) Tullut Televisiosta: Memories 07.10.2007 – 23.12.2007 / Melodies 07.10.2008 – 23-12-2008 Tuotos: SHAFT
ef – Fairy Tale of two oli alkujaan minorin kehittämä Visual Novelli (joka itsessään oli jo jaettu First ja Latter Taleen, mutta niistä ei enempää tässä arvostelussa), josta myöhemmin tehtiin kaksikautinen animekäännös, ensimmäinen ollen nimeltään ef – a Tale of Memories ja toinen ef – a Tale of Melodies. Voisi sanoa että ef kertoo kahden henkilön tarinan Yuko Amamiyan ja Yu Himuran ja kuinka he vaikuttivat heidän tapaamiinsa ihmisiin. Pohjimmiltaan kuitenkin effissä on kyse viidestä eri parisuhteessa joissa jokaisessa on tapaaminen, ongelmansa ja lopulta ratkaisu. Nämä kaikki viisi tarinaa ovat kuitenkin joko enemmän tai vähemmän kytkeytyneinä toisiinsa. lopulta tehden ison hienon ympyrän, kronologisesti alkaen Yukon ja Yun tapaamisesta ja lopulta päättyen heidän ratkaisuunsa. Tarinankerollisesti molemmissa effin tuotantokausissa käytetään samanlaista muottia jossa samanaikaisesti kerrotaan kaksi tarinaa ja vaihdellaan niiden välillä. Tällainen kahden erillään olevan tarinan samanaikaisesti kertominen saattaa vaikuttaa aluksi hieman sekavalta, mutta siihen kyllä tottuu ja kun otetaan myöhemmin tarinassa paljastuvia asioita huomioon niin tämä hyppiminen saa omanlaisensa merkityksen tarinaan. Vaikka ef onkin suurimmalta osin draamaa, joka keskittyy jokaisessa suhteessa oleviin henkilökohtaisiin ongelmiin, niin on sarjassa mukana hieman komediaakin piristämässä menoa siten, että sarjasta ei tulisi liiankaan masentava.
Pohjimmiltaan ef on ihmisten välinen tarina
Yksi asia minkä katsoja huomaa varsin nopeasti effissä on myös sen artistinen ulkoasu. Tavanomaisen animaation lisäksi, sarjassa käytetään varsin runsaasti ruutuun kohdistuvia erikoisefektejä, esimerkkeinä mainittakoon ruudun paloittelua ja osien uudelleen sijoittelu, värien ja animaation samanaikainen yksinkertaistus tai vaikkapa taustanasettaminen henkilöhahmoihin ja taustojen mustaaminen samanaikaisesti. Tällainen artistinen kikkailu oli se sitten toteutettu budjetin säästämiseksi tai artistisena näkemyksenä jakaa mielipiteitä, jotkut pitävät ja jotkut ei. Itse ainakin pidin sen tuomasta ilmapiiristä ja siitä miten voimakkaasti se tehosti joidenkin kohtausten dramaattisuutta. Ja voisikin sanoa, että ilman omanlaistaan tarinan kerronta muotoaan ja artista näkemystään ef olisi jäänyt ihmisten mieliin vain keskivertoa parempana sarjana.
Esimerkkejä artistisesta "kikkailusta"
Toinen asia missä ef loistaa on sen musiikillisella puolellaan, omaten voimakkaita ja tunnelmallisia ääniraitoja. Lisäksi molempien tuotantokausien alkukappaleet ja niistä sarjan aikana käytettävät moninaiset sävelmuunnokset ovat yksinkertaisesti loistavaa kuunneltavaa. Ääninäyttelijätkin onnistuvat tekemään erinomaista työtä ja tuomaan hahmoihinsa eloa silloin kun he ovat iloisia ja liikuttuneisuutta silloin kun he ovat surullisia.
Erikoisefektien käyttö on hyvin runsasta, joka lisää tunnelmaa huomattavasti.
ef on kaikin puolin erittäin kaunis ja tunnepitoinen tarina, joka tekee hienon ison ympyrän sillä miten kaikki on liitoksissa toisiinsa ja kuinka se alkaa ja loppuu samaan pisteeseen keränneenä kaikella matkalla tapahtuneen mukaansa. Sarja itsessään ei yritä olla mitään suurta ja onkin vain tarina ihmisistä ja heidän vastoinkäymisistään, mutta se miten tämä kaikki on esitetty, tekee juuri effistä loistavan ja tunnelma rikkaan tarinan.
Kuten joku joskus sopivasti sanoi niin ef omaa suuren määrän pilvipornoa eli erittäin laadukkaita taivaskuvia.
Tuomio: 9
+ Tunnelma + Musiikit + Artistinen kikkailu – Artistinen kikkailu – Saattaa aluksi vaikuttaa hieman sekavalta
Joskus yksin kertaisilla efekteillä saadaan, kohtauksista paljon enemmän tunnetta esiin kuin ilmna niitä.
”Yksi omista ehdottomista lempisarjoistani” - Metdragoid
Ulkoisesti Akikan vaikuttaa varsin tavalliselta kouluun sijoittuvalta pienen budjetin omaavalta haaremi koulu sekoilulta, jossa on absurdi idea. Mistä ikinä mahtoi tulla idea juomatölkeistä jotka muuttuvat tytöiksi niistä juotaessa? Vaikka akikan onkin varsin tavanomainen, onnistuu se olemaan varsin viihdyttävä, koska suurimmalla osasta hahmoista ei näyttäisi kaikki olevan täysin kunnossa pääkopassaan ja päähenkilöllä on kerrankin hieman munaa eikä ole täysnyhverö, kuten suurimmalla osalla tämän tyyppisten sarjojen päähenkilöillä on tapana olla. Ja vaikka animaatio jälki sarjassa ei ole mitään palkintoja ansaitsevaa ajaa se asiansa, lisäksi ääninäyttelijät onnistuvat tekemään mainiotakin työtä.
Tuomio: Positiivinen yllätys
Maria Holic: Genret: Komedia, Romanssi, Koulu, Shoujo-ai?, Traps?
Ota poikafobiainen tyttö ja lähetä hänet pelkästään tytöille tarkoitettuun kouluun… Ja kun tyttö vielä haluaa löytää sen oikean ja löytää hänet… Okei ei vielä mitään uutta… Mutta sitten kyseinen tyttö paljastuukin pojaksi ja vielä varsin pahansuovaksi sellaiseksi, josta sitten alkaa kaiken näköistä sekoilua. Tällaisesta tilanteesta saattaa kehkeytyä jotain tai sitten ei, mutta huumori oli kyllä menevää ja sarja vaikuttaa kaikin puolin katsottavalta, mutta ei mitenkään erikoiselta. Äänimaailma ja animaatio tasokin oli laadukasta.
Tuomio: katsomis kelpoinen
Slayers Evolution-R Genret: Fantasia, Komedia, Toiminta Osa 2 Slayers revolutien projektista eli toinen puolisko Slayers Revolutionista.
Slayers Evolution-R jatkuu siitä mihin Revolution jäi, on myös suositeltavaa tuntea aikaisemmat teokset ennen kuin alkaa katsomaan Evolution-R:ää, koska jo ensimmäisessä jaksossa oli referenssejä edellisiin sarjoihin ja osat vitsit saattaa jäädä pimeän peittoon. Evolution-R jatkaa tuttua slayers linjaa kaikin puolin ja kunhan pokotaan ei keskity liikaa tällä kertaa niin sarjan luulisin tulevan olevan viihdyttävää slayers menoa. Ekan jakson Dragon Slave? Check. Linan yli reagointia? Check. Gourry hukassa ja Zel liian vakava? check. Vakava ja Komediallinen? check. Juu, kyllä se slayers näyttäisi olevan.
Tuomio: Dragon Slave (Ohohoohhohohohohoooo~)[Jos ei Slayers ole ennen napannut, niin ei se luultavasti nappaa nytkään. Ja uusien tulokkaiden kannattaa tutustua aikaisempiin teoksiin ennen tätä, mutta Slayers faneille pakkokatsoa, mutta jos vain kaipaa jotain hyvää fantasia sarjaa ja ei pelkää, että on nimien puolesta hukassa, niin siihenkin Evolution-R kelpaa]
Nimi: 漆黒のシャルノス～What a beautiful tomorrow～ AKA: Shikkoku no Sharnoth ~what a beautiful tomorrow~, Sharnoth Genret: Mysteeri, Draama, Kauhu, Romanssi Kehittäjä: Liar-Soft Ikäraja: 18+ (AO, melkeinpä voisi olla 15+, H-kohtausten epäeroottisuuden takia) Julkaistu: 21.11.2008 Pituus: Keskipitkä VN Kieli: Japani
Miltä kuulostaisi Visual Novelli, jonka henkilökaartiin kuuluisi sellaisia 20 luvun englannin legendoja kuin Agatha Christie, Arhur Conan Doyle, Winston Churchill, Sherlock Holmes ja muita sen ajan henkilöitä kenen nimiä en itse ainakaan tunnista. Ainakin se tarjoaisi varsin mielenkiintoisen lähtöasetelman ja joka on juuri Liar-Softin kehittämän Shikkoku no Sharnothin suurin vetovoima, sen artistisen ulkoasun lisäksi.
Mary viettämässä aikaa kaverinsa kanssa teekuppilassa
Shikkoku no Sharnoth kertoo Mary Clarissa Christiestä (Agatha Christie) ja tämän elämästä 1900- luvun alun Lontoossa. Mary on aivan tavallinen opiskelija ja viettää varsin tavallista elämää kavereidensa kanssa, ainoastaan hieman ennen tarinan alkua hänen oikea silmänsä oli muuttunut kultaisen väriseksi. Eräänä päivänä sitten yllättävän välikohtauksen johdosta hän löytää itsensä mustasta Lontoota muistuttavasta kaupungista, mutta tässä kaupungissa hän näyttää olevan yksin. Hyvin pian kuitenkin käy ilmi että tässä mustassa kaupungissa asustelee ”varjoja”, jotka ovat vähän liiankin kiinnostuneita Maryn kultaisesta silmästä. Paetessaan näiltä ”varjoilta” hän törmää kaupungissa salaperäiseen mieheen M:ään. Mutta pian kuitenkin Mary päättää auttaa tätä salaperäistä M:ää ”varjojen” metsästyksessä, tietenkin omista syistään.
Maryn ja M:n väliset interaktiot olivat loistavaa luettavaa, mutta valitettavasti aivan liian vähäistä.
Shikkoku no Sharnothin tarina on jaettuna 10 eri lukuun ja muista VNistä tuttuja valintoja teoksessa ole, joten haarautuvia tarinoita ei myöskään ole. Toisaalta Sharnothissa pieniä pulmapeli elementtejä silloin kun Mary joutuu pimeään Lontooseen, näitä kohtauksia voisi kutsua juoksukohtauksiksi, koska niissä juostaan pakoon ”varjoilta”. Jokaisessa kappaleessa (paitsi yhdessä) on näitä kohtauksia kaksi kappaletta peränjälkeen, jossa ensimmäisessä yritetään löytää äänten osia ja toisessa päästä tiettyyn pisteeseen, tietenkin koko ajan ”varjoja” vältellen. Riippuen myös siitä kuinka hyvin nämä kohtaukset menevät voivat ne avata kuvagalleriaan muutamia bonus kuvia, mutta tämä on varsin pieni etu, ottaen huomioon juoksukohtauksissa olevan varsin kömpelön käyttöliittymän. Onneksi kuitenkin nämä juoksukohtaukset ovat varsin helppoja ja pelaajat, jotka eivät ole kovinkaan hyviä tällaisissa peleissä, mitä luultavimmin pääsevät ne läpi. Jokainen näistä 10 kappaleesta voisi sanoa muodostavansa myös kappale parin, siten että niissä esiintyvät sivuhenkilöt vaihtuvat, joka toinen kappale, jonka jälkeen heistä ei muutaman maininnan lisäksi juurikaan kuulla. Tällainen henkilöhahmojen vaihtelu antaa Sharnothin Visual Novellille varsin kappalemaisen olon ja tuntuu siltä kuin suurin osa hahmokehityksestä jäisi puolitiehen. Ja kun viimein tarina tulee loppuun, niin tuntuu siltä kuin ainoastaan Mary olisi saanut kunnollisen hahmonkehityksen.
Kuva juoksukohtauksesta
Yksiasia missä Shikkoku no Sharnoth loistaa on sen ulkoasu, joka on varsin vaikuttuva kasinpiirretyn näköisineen kuviensa ansiosta. Tällainen vanhanaikaiselta vaikuttava piirrostyyli onnistuu myös luomaan onnistuneesti oikeanlaisen tunnelman kaikkineen koko teokseen. Toisaalta paljoakaan erikoisefektejä ei käytetä, mutta niitä ei myös tarvita, koska kyseessä ei ole minkäänlainen ilotulitusfestivaali.
Sharnothin piirtotyyli on varsin loistavaa
Miinuksia kuitenkin voisi antaa äänien puolesta, vaikka itse ääninäyttely ei olekaan huonoa tai erikoisen hyvää. Mutta Sharnoth on vain puoliksi ääninäytelty ja tämä häiritsee välillä hieman liikaa. Se että, puhetta voi kuunnella ja yllättäen seuraavassa kohtauksessa ei voikaan, on juuri sellaista, mitä ei enää tällä ajalla oikein suvaitse. Eniten tällaisia hiljaisia hetkiä on kuitenkin tarinan keskiosioissa, ja alku ja loppuosioissa missä se on tärkeintä, sitä on eniten, vaikka ei sielläkään kokoajan. Bonusta kuitenkin siitä että Mary itse ei ole ääninäyttelemätön, niin kuin Visual Novelleissa on tapana jättää juuri päähenkilö ääninäyttelemättä. Toisaalta plussaa kyllä pitää antaa Sharnothille sen tunnelma rikkaista ääniraidoista, jotka hieman vanhanaikaisella tyylillään onnistuva luomaan hyvin tunnelmaa. Joten taustamusiikit yhdistettynä Sharnothin piirrostyyliin onnistuu luomaan erittäin sopivan ja tunnelmarikkaan ilmapiirin teokseen. Lisäksi Sharnothin alkukappale on varsin tarttuva.
M olisi mielestänyt kaivannut hieman parempaa selititystä siitä ketä oli
Kokonaisuudeltaan Sharnoth olisi voinut olla kyllä parempi, mutta kyllä sen nytkin oli ihan viihdyttävä teos. Tunnelmaltaan teos on huippuluokkaa, mutta liikaa juoneen liittyviä asioita vain raapaistaan, vaikka olisi toivonut joitain parempia selostuksia ja motiiveita joillekin henkilöille. Lisäksi vaikka hahmokaarti on varsin mielenkiintoinen, ei sitä oikein ole osattu hyödyntää maksimiinsa ja suurin osa hahmoista liikkuu vain taustalla saamatta aikaan mitään merkittävää. Sharnothia voisi suositella mysteeri tarinoista pitäville, sekä niille ketkä haluavat nähdä jonkin näköisen väännöksen 20-luvun tunnetuista englantilaisista henkilöistä olivat ne sitten fiktionaalia tai todellisia. Itselläni ei kuitenkaan ole suurtakaan hajua siitä kuinka tarkkoja käännöksiä nämä hahmot ovat, mutta ainakin osalla on jotenkin alkuperäisiin hahmoihin liitoksia esim. Mary kirjoittaa vapaa-ajallaan kirjoja tai Sherlock Holmes, joka on etsivä. Kaiken kaikkiaan Sharnoth oli ihan luettava, mutta olisi mielestäni voinut olla parempikin.
Siinä ainakin yksi kenet itse tunnistan. Etualalla Sherlock Holmes.
Tuomio: 7½ AGTH+Atlas toimivuus: 8
+ Huippuluokan tunnelma + Hyvän näköinen – Monia asioita ei selitetä tarpeeksi – Kokonaisuus tuntuu hieman liian jaksottaiselta – Juoksukohtausten käyttöliittymä on varsin jäykkä
"Pitäisi joskus lukaista hieman lisää Agatha Christien ja Arthur Conan Doylen kirjoittamia kirjoja" - Metdragoid
Nimi: Fate/Stay Night AKA: FSN Genre: Toiminta, Komedia, Romanssi, Taikuus Kehittäjä: Type-Moon Ikäraja: 18+ (AO) / 13+ (VN PC ver. sisältää aikuismateriaalia, kun taas muista se on poistettu) Julkaistu: VN 26.3.2004 8 / Anime 07.01.2006 - 17.06.2006 Pituus: Erittäin pitkä / 24 Jaksoa VN Kieli: Japani, Englanti (fanikäännöksenä, tietenkin vaatii alkuperäisen toimiakseen) Arvostelija: Metdragoid
Fate/Stay Night on Type-Moonin kehittämä ja julkaisema Visual Novelli, josta myös myöhemmin tuli anime käännöskin. Alkujaan Type-Moon oli vain pieni doujin ryhmä, mutta yllättävän suosionsa ansiosta siitä tuli myöhemmin aivan virallinen kehittäjä ja Fate/Stay Night olikin heidän ensimmäinen virallinen tuotoksensa.
Fate/Stay Night kertoo pojasta nimeltä Emiya Shirou, joka ulkoapäin vaikuttaisi aivan normaalilta koululaiselta, mutta todellisuudessa hän on amatööri maagi, jolla on varsin suuri pakkomielle tulla supersankariksi. Näillä molemmilla epänormaaliuksilla on oma alkuperänsä 10 vuotta sitten kaupungissa tapahtuneessa suurkatastrofissa. Shirou oli yksi monista suurkatastrofin uhreista, mutta hän yksin säilyi siitä elossa paikalle osuneen maagin ansiosta, joka myös myöhemmin adoptoi hänet. Tämä maagi, Emiya Kitsurugi myöhemmin kertoi Shiroulle olevansa maagi (yleensä maagit eivät kerro tavallisille ihmisille olevansa maageja), joka pyrki olemaan supersankari, mutta kumminkin maailman todellisuuden vuoksi ei tähän pystynyt. Tämä sai Shiroun, joka tunsi suurta syyllisyyttä, siitä, että oli ainut suurkatastrofin eloonjäänyt, asettamaan toisten ihmisten hyvinvoinnin oman hyvinvointinsa edelle ja täten yrittäen tulla supersankariksi Kitsurugin sijaan. Ja vaikka Shiroulla ei ole lainkaan lahjakkuutta taikuuden suhteen, sai hän kuitenkin suostuteltua Kitsurugin opettamaan hänelle yksinkertaista taikuutta, jota hänkin pystyisi käyttämään. Myöhemmin ennen tarinan alkua Kitsurigi kuitenkin menehtyi ja Shirou jatkoi elämäänsä Kitsurugin omistamassa talossa. Eräänä tavallisena päivänä Shirou kuitenkin kotimatkallaan törmää kahden Servantin väliseen yhteenottoon, joka johtaa myöhemmin Shiroun vahingossa kutsumaan puolelleen Sabren, joka myös tunnetaan voimakkaimpana Servanttina. Täten Shirou osallistuu vahingossa 7 maagin väliseen rituaaliin nimeltä pyhän graalin sota, jonka tarkoituksena tappaa 6 muuta rituaaliin osallistunutta maagia ja saada haltuunsa yhden toiveen toteuttava pyhä graali. Pyhän graalin sota ei kuitenkaan ole aivan tavanomainen rituaali, vaan siinä käytetään aseinaan 7 Servanttia, joista kukin rituaaliin osallistuva maagi, joista myös käytetään nimitystä Mestari, kutsuu puolelleen yhden. Nämä 7 Servanttia on myös jaoteltu luokkiin Sabre, Archer, Lancer, Rider, Caster, Assassin ja Berserker, nämä kuitenkaan ei ole näiden voimakkaiden olentojen oikeita nimiä, vaan käytetään peittämään heidän oikeita nimiään. Todellisuudessa nämä Servantit ovat maailmaan nimensä jättäneitä sankareita ja heidän nimensä tietäminen saattaisi tuoda etua, jos vastustaja tietäisi sen. Alkujaan Shirou on vastahakoinen osallistumaan tähän kyseiseen sotaan ideaalinsa takia, mutta opittuaan, että 10 vuotta sitten kaupungissa tapahtunut suurkatastrofi oli pyhän graalin sodan aiheuttama, päättää Shirou estää vastaavanlaisen katastrofin tapahtumasta. Täten tarina seuraa Shirouta ja hänen toimiaan tässä rituaalissa.
"I ask thou, are you my master" Sabren ja Shiroun ensikohtaaminen
Fate/Stay Nightin voisi sanoa jakautuvan tarinallisesti kahteen erilaiseen osioon, joka päiväseen elämään, jossa Shirou viettää aikaa tapaamiensa henkilöiden kanssa, sekä toiminnallisiin ja juonipitoisiin kohtauksiin, joissa tarina etenee. Tarinan joka päiväset kohtaukset ovat varsin komediallisia ja tuovat mukavaa piristettä tarinaan, joka paikoitellen on synkemmän puoleinen. Nämä kohtaukset saavat varsin usein lukijansa nauramaan parhaimmillaan, mutta paikoitellen ne ovat myös varsin tylsiäkin, ainakin sen jälkeen kun aletaan kokata sen tuhannen ja sadannen kerran. Vaikka nämä osiot keskittyvätkin tavalliseen elämään on niissä myös kokoajan menossa pientä ja tarpeellista juonenkehitystä taikka varjostusta. Mutta silloin kun tätä ei tapahdu, niin olisi toivonut paikoitellen hieman vaihtelua tapahtumiin. Kontrastina näille joka päiväsille tapahtumille on toiminta kohtaukset, jolloin alkaa todellakin tapahtua ja juoni etenee suurin harppauksin, kokoajan jatkuvan menon keskellä. Suurimmaksi osin Servanttien väliset yhteenotot ovat varsin adrenaalipitoisia ja vauhdikkaita, joissa tulee varsin hyvin esiin monien Servanttien eri ominaisuudet, ja taistelevat välillä mestaritkin keskenään. Näiden kahden kerrontatyylin avulla on tarina helppo jakaa 4 osaan, alkuesittelyyn, joka keskittyy Shiroun joka päiväseen elämään, josta siirrytään ensimmäiseen toiminta jaksoon kun Shirou kutsuu Sabren puolelleen. Tämän loputtua se siirtyy hiljaisen kehityksen vaiheeseen, jonka joskus toivoisi kestävän vähemmän aikaa tai olevan mielenkiintoisemmin kerrottu ja jonka jälkeen juoni siirtyy loppu rykäykseen, jossa taas alkaa tapahtua vauhdilla. FSN on myös jaettu 3 eri tarina lohkoon/reittiin, jotka jokainen kertovat varsin erilaisen tarinan. Ja mille näistä kolmesta reitistä joutuu, riippuu pelin alkuvaiheissa tehdyistä valinnoista, mutta on silti huomattavaa, että reitit on luettava progressiivisessa järjestyksessä. Vaikka jokainen reitti keskittyy eri sankarittaren ympärille, on jokaisella reitillä myös toinen tarkoitus, nimittäin kertoa miten Shirou elää ideaalinsa mukaisesti. Fate reitti kertoo kuinka Shirou elää ideaalinsa kanssa muuttumattomana, kun Unlimited Blade Workd kertoo kuinka hänen täytyy tehdä kompromisseja ideaalinsa suhteen kun se kohtaa todellisuuden. Kun viimein Heavens Feel kertoo kuinka Shirou heittää vanhan supersankarin ideaalinsa roskakoriin, jonkin tärkeämmän puolesta. Toisin sanoen jokainen reiteistä kertoo eri rakkaustarinan rinnalla myös kuinka Shirou kasvaa ihmisenä. Fate/Stay Nightin hahmokaarti on myös varsin värikäs, josta löytyy muutamia varsin mielenkiintoisia hahmoja, mutta myös varsin tavallisiakin. Shirou itse ollen hyvä esimerkki kummastakin. Tämä riippuu hurjasti millä reiteistä ollaan, Faten Shirou esimerkiksi on täysityperys, jonka toimia on tuskallista katsoa, kun taas muilla reiteillä hän on huomattavasti pidettävämpi. FSNnässä on myös suuri määrä huonoja loppuja, missä Shirou kuolee mitä kivuliaimmilla ja mielikuvituksellisimmilla tavoilla, ja usein pelaaja löytää itsensä tallentamassa aina valintakohdissa ja yrittäen saada Shiroun kuolemaan jotta näkisi miten kivuliaasti hän kuolee. Voisi myös sanoa, että FSNnän mielenkiintoinen asetelma on sen yksi kompastuskivistä, vaikka tarinan aikana tapahtuukin varsin mielenkiintoisia taisteluita, kohtauksia ja juonenkäänteitä, jää silti lopuksi toivomaan enemmän tarinan luomien mahdollisuuksien puitteissa.
Archer ja UBW, jonka engrishinen lausunta säe on tullut varsin tunnetuksi joissain piireissä. Ja Shirou "kadottaa" sen vähän väliä.
Alkujaan FSNnän Visual Novellista puuttuu ääninäyttely, mutta jos omistaa myös sen PS2 version, saa tietokoneelle siirrettyä siitä äänet englanninkielisen fani patchin ansiosta., kiitos ahkerien fanien. Suurimmalta osin musiikit onnistuvat tekemään tehtävänsä tunnelman nostajina, vaikka mitään kovinkaan eeppistä ole niiden joukossa. Mainitsemisen arvoista on myös varsin runsas ääniefektien käyttö, jotka saavat taistelukohtaukset tuntumaan varsin hektisiltä niiden oikeanlaisen käytön ansoita, joka hyvin oikeanlaisen efektien ja kuvien käytön ansiosta, saa taistelut melkein vaikuttamaan animoiduilta. Tästä saavutaankin graafiseen ulkoasuun, joka on varsin hillitty. Kaikki objektit ovat yksinkertaisia, mutta ajavat asiansa. Hahmokuvat ja tausta ovat myös sopivaa keskitasoa, olemalla varsin pehmeitä ja istuen hyvin silmiin, olematta ilman minkäänlaista taiteen mestarityötä. Toisaalta tilannekuvat, jotka ovat samaa tasoa, onnistuvat kuitenkin olemaan asteen verran ylempänä, antaen yleensä mainion, sekä vauhdikkaan oloisen kuvan siitä mitä on menossa. Kuten ääniefektienkin kanssa on erikoisefektien käyttö varsin runsasta ainakin taistelujen aikana, luoden varsin realistisen kuvan tapahtumien menosta.
Kotomine (HF) ja Lancer(UBW) eivät päässeet oikeuksiin animessa, mutta VNnän luettua ei voi todeta muuta kuin, että molemmat olivat varsin mahtavia hahmoja.
Fate/Stay Nightin voisi sanoa paikoitellen oleva erittäin viihdyttävää luettavaa ja toisaalta välillä hieman puuduttavaakin, sen epätasaisen kirjoitus asunsa vuoksi, joka paikoitellen tuntuu siltä kuin sitä hieman olisi keinotekoisesti pidennetty. Sitä myös paikoitellen vaivaa Type-Moonin edellisesti teoksesta Tsukihimestä tuttu epäolennainen, sekoileva sekä rikkonainen mumbojumbo kirjoitustyyli. Tämä on kuitenkin suurimmalta osin huomattavissa vain viimeisessä reitissä, jossa se kuvastaakin sopivasti Shiroun mielentilaa, mutta silti ei voi miettiä kuin että eikö sille olisi ollut jotain parempaa keinoa, koska nyt se vain on turhanraskasta lukea. Lisäksi vaikka FSN onnistuukin varsin hyvin paikoitellen käyttämään mahdollisuuksiaan, tuntuu välillä siltä kuin niitä kumminkaan ei olisi käytetty parhaalla mahdollisella tavalla.
Yksi asia johon ei pääse kyllästymään on Rinin moninaiset pilkkaukset Shirousta, sekä Shiroun ja Kotominen välinen nokkapokka
Arvosana: 8
+ Mielenkiintoinen asetelma + Osa hahmoista – Epätasainen kirjoitustyyli
Lisäksi pelistä löytyy pieniäkin asioita, jotka saavat sen tuntumaan varsin loppuunhiotulta, esim. status ruutu joka kerää erinäisiä tietoja servanteistam sekä aseista.
"I have no regrets. This is the only path. So as I pray Unlimited Blade Works" - Olisi tarvinnut reitin joka olisi ollut yhtä mahtavuutta lopusta alkuun ilman puuduttavia kohtauksia.
Tiger Dojot ovat kuoleman loppujen jälkeen esintyvä apunurkkaus, joka antaa apua oikeiden ratkasujen löytämiseen... Mutta enemmänkin ne parodioivat tarinassa tapahtuvia kohtauksia, rikkovat neljättä seinää sekä antavat tietoutta FSNnän kehityksestä. Nuo olisi halunnut lukea kyllä.
Animesta lyhyesti:
Fate/Stay Nightin anime käännös seuraa suurimmalta osin Fate skenaariota, vaikka paikoitellen lainaileekin pieniä kohtauksia UBW skenaariosta ja muutaman pienen juoni elementin Heavens Feelistä, mutta suuremmin niihin menemättä. Tästä johtuukin, että Shirou päähenkilönä on hieman ärsyttävää katosottavaa naiiviutensa puolesta. Toisaalta voisi sanoa, että anime on hieman kompaktimmin rakennettu kuin Visual Novelli. Tämä siitä syystä että animessa ei ole aivan yhtä paljon joutilasaikaa, muuta kuin alussa, joka on ehkä turhankin hidas. Muutamia kertoja tulee myöskin huomattua pieniä juoni kohtia, jotka jätetään selvittämättä, tämä johtuen juuri skenaario elementtien lainauksista. Koska anime on visuaalinen media, joitain asioita ei aivan käydä yhtä perusteellisesti läpi kuin VNssä, mutta kuitenkin tarpeeksi.
Satunnaista häröilyä Shiroun kotona.
Ääninäyttelyn ja taustamusiikkien taso on tasaista keskitasoa. Ääninäyttelijöitä kyllä kuuntelee, mutta mitenkään erikoiseen suoritukseen he eivät yllä. Tausta musiikit sopivat ja osataan käyttää oikealla tavalla, mutta mitään mieleenpainuvaa ääniraitaa ei oikeastaan ole. Visuaaliselta puoleltaan FSN:nän anime jatkaa samaa keskitasoa. sopien silmiin mukavasti, mutta olematta mitenkään mainitsemisen arvoista. Paitsi, taistelu kohtauksissa, jolloin animaatio jälki on yleensä tavallista tasoa korkeampi ja erikoisefektit runsaita.
Archer animen paras asia, ja jaksossa 14 näytetään eräskohtaus pidemmin kuin VN versiossa, mutta kuitenkin sekin lopahtaa kesk|ken
Kokonaisuudeltaan Fate/Stay Nightin anime on hyvää keskitasoa, mutta Visual Novellin lukijoille se luultavasti ei tuo mitään uutta (paitsi ehkä jakso 14). Itse suosittelisin katsomaan animen ensin, joka tarjoaa ihan mielenkiintoisen tarinan, ja jos kiinnostus heräsi niin sitten lukemaan alkuperäisteoksen, joka tarjoaa huomattavasti enemmän ja perusteellisemman katsauksen tarinaan ja asioihin joihin edes animessa koskettu.
Arvosana: 8- (jos ei lukenut Visual Novellia) 7 (jos on lukenut Visual Novellin)
"ROAR, olen lohikäärme!" Ja kuin tyhjästä 3D lohikäärme. Jaa.... tässä taisi olla yksi niistä kohtauksissä VN:ssä, mutta taidan olla mainitsematta mitään Nasun umpisurkeasta kirjoitus asusta näissä kohtauksissa.
Legend of the Galactic Heroes on varsin eeppisiin mittasuhteisiin yltävä avaruusooppera, joka ei varmasti jätä kylmäksi skaalallaan jossa tuhatpäiset avaruuslaivastot kohtaavat avaruuden valtameressä ja hallituksen sisäiset poliittiset venkurat kiertelevät. LoGHille alkaa kertyä jo hieman ikää, mutta genren ystävien ei kannata tätä lajityyppinsä aatelia edustavaa eeposta ohittaa sen vanhahtavan ulkoasun vuoksi.
Yang Wenli, toinen sarjan keskeisimmistä henkilöistä arkipuuhissa
LoGH kertoo kuinka vuosikausia kestäneessä sodassa alkavat uudet tuulet puhaltaa. Sarjan perusasetelma, jossa kaksi maata Galaktinen Imperiumi ja Vapaiden Planeettojen Liittoutuma ovat taistelleet galaksin hallinnasta, saattaa olla jo varsin tuttu, on LoGH saanut tarinansa kerrottua erinomaisesti. Sarjan pääpainona on molempien maiden niin sanotut sankarit, jotka molemmat tunnetaan taistelukentillä voittamattomina. LoGH alkaa näiden kahden sankarin kohtaamisesta ja tästä haarautuu seuraamaan molempien edesottamuksia sodassa. Vaikka molemmat henkilöt tunnetaan voittamattomina, ovat nämä henkilöt silti varsin erilaisia. Vapaiden Planeettojen Liittoutuman sankari Yang Wenli on varsin rento ihminen, joka on enemmänkin kiinnostunut omasta seuraavasta palkkapäivästään ja historiasta, kuin sodankäynnistä, mutta kohtalontiet johtivat hänet yhdeksi voimakkaimmista amiraaleista, joka on valmis puolustamaan demokraattista näkemystään loppuun saakka, vaikka palveleekin demokraattisesti mädäntynyttä hallitusta. Toisaalta Galaktisen Imperiumin Reinhard von Lohengram on aivan eri maata, vaikka hän palveleekin korruptoitunutta Goldenbaum Dynastian monarkiaan. Reinhard on varsin suorasukainen henkilö, mutta kunnianhimoinen henkilö. Vaikka hän palveleekin armeijassa, ei hänellä ole aikomusta jäädä pieneksi amiraaliksi, vaan on hänen päämääränään seisoa jonakin päivänä hallitsija valtaistuimella ja hallita koko galaksia. Molemmilla näistä henkilöistä on varsin erilaiset elinympäristöt ja elintavat, mutta on heillä kuitenkin yksi sama päämäärä: tehdä maailmasta parempipaikka elää. Tästä onkin varsin mielenkiintoista seurata kuinka heidän metodinsa ja tuloksensa eroavat toisistaan.
Avaruustaisteluissa on suurin paino niiiden taktisuudella
Vaikka sarjan juoni perustuukin Wenlin ja Lohengramin, sekä heidän tekojensa ympärille, eivät he kuitenkaan ole lähellekään ainoat henkilöt sarjassa, vaan molempien hahmojen ympärille on rakennut valtava hahmokaarti. Tässä onkin ehkä sarjan yksi huonoimmista puolista, sarjan hahmokaarti on niin valtava, että välillä joutuu oikein miettimään kuka on kukin, kun jokaiselle vähäpätöiselle hahmollekin on annettu nimen, toki sarjan suurimmat tekijät kumminkin oppii tuntemaan varsin hyvin. Sarjan pääpaino saattaa olla taktisella ja strategisella sodalla, mutta se ei ole lähellekään ainoa asia jota sarjassa tutkitaan. Yhtä suurta osaa sarjassa pelaa myös sen poliittiset kiemurat, joita Wenli ja Lohengram joutuvat kohtaamaan ja joihin he takertuvat eittämättä. Ja kuten joka sota draamaan kuuluu, niin löytyy sarjasta myös kaikenlaisia salaliittoja, salamurhia ja kieroa peliä. Koska LoGH on varsin pitkäsarja, niin se myös kertoo tarinansa ilman mitään kiirettä, joskus tämä saattaa tuntua hieman pitkäveteiseltä, mutta tämä antaa katsojalleen hyvin aikaa tutustua sarjan maailmaan, jolla on varsin perusteellinen taustatarina ja jonka tutkimiseen sarjan aikana käytetään, jopa muutama jakso. Lisäksi sarjan rauhallisen tahdin ansiosta monien tekojen syy- ja seuraussuhteetkin tulevat varsin hyvin esille.
Avaruuslaivastojen eroavaisuuksia näöltään maiden välillä
Sarjan animaatio jälki alkaa olemaan jo vanhahtavaa nykypäivän standardien mukaan, mutta se aiheuta silti mitään aivovaurioita, vaan sitä alkaa pikkuhiljaa arvostamaan. LoGHin molempien osapuolien erot tulee varsin hyvin huomioon myös animaation avulla, Liittoutuman ihmiset ja kulttuuri on jotain jota saattaisit nähdä ikkunasta ulos katsomalla, kun taas Imperium on vanhan ajan aatelistoon verrattavissa koreiden ja säännöllisten pukujensa ansiosta. Ja sarjan monipäisen hahmokaartin oppiikin hyvin erottamaan toisistaan jo ulkonäkönsä puolesta, jossa hahmon ulkonäkö ja persoonallisuus sopivat mainiosti yhteen. Animaation suurin heikkous on sen avaruuslaivastojen välisissä yhteen otoissa, joissa avaruusalukset tuntuvat suurimman osan seisovan kuin täi tervassa ja hajoavan kuin tulitikku askit. Tämä ei ole kovinkaan mielekästä katsottavaa, mutta ajaa asiansa, koska suurimman osan ajasta näiden taistelujen pääpaino onkin niiden taktisuudessa. Muun osan ajasta animaatio jälki on varsin menevää ja paikoitellen varsin yksityiskohtaistakin, mutta tässäkin jo alkaa ajanhammas näkymään.
Sarjan piirtojäljessä on huomattavaa paranemista alkupään tyylistä loppupään tyyliin. Kuvassa kuinka Lohengram on muuttunut sarjan noin 4 vuoden aikana.
Musiikki maailma LoGHissa on varsin mitäänsanomaton ja ainut asia mikä siitä jää mieleen on sen oopperalliset aloituskappaleet, mutta jotka jo muutaman kerranjälkeen ohittaa. Suurimman osan ajasta taustamusiikit, kyllä sopivat paikoilleen, mutta eivät kumminkaan onnistu nostamaan kohtausten intensiteettiä huomattavasti, verrattuna nykyaikaan jolloin varsin useasti musiikit ovat varsin onnistuneet nostamaan kohtaustensa tunnelma arvokkuutta. Jos musiikit ovat varsin mitäänsanomattomia, niin samaa ei voi sanoa sarjan ääninäyttelystä, joka sopii lähes aina kuin nokka naamaan. Oli sitten kyseessä sitten rento Wenli taikka määrätietoinen Lohengram, ja löytyypä Norio Wakamotokin ääninäyttelijöiden joukosta.
Sekailaisia kuvakaappauksia politiikasta
Legend of the Galactic Heroes on ehdottomasti lajityyppinsä kärkikastia, jota ei kenenkään tulisi sivuuttaa. Sarja ei kuitenkaan aivan välttämättä sovi niille joilla ei ole kärsivällisyyttä, kun välillä sarjassa tuntuu siltä kuin mitään ei tapahtuisi, joten ihmiset jotka eivät pidä pitkäjänteisestä katsomisesta tai kaipaavat nopeaa adrenaliini purkausta voivat mielestäni jättää sarjan katsomatta, koska löytävät sen varmasti tylsäksi vaikka siitä toimintaa löytyykin. Kaiken kaikkiaan aivan loistava avaruusooppera vanhuudestaan huolimatta.
Arvosana: 9-/10
+ Skaalaltaan eeppinen + Kaikki kerrotaan perusteellisesti + Monivärinen hahmokaarti, – joka on ehkä hieman liian suuri – Vaatii pitkäjänteistä suhtautumista
Miksi ihmeessä avaruusajalla käytetään vielä kirveitä lähitaistelussa?
Tällä blogillani alunperin kirjoittelin minua kiinnostaneista aiheista, mutta tätä nykyyään tätä melkeinpä voisi sanoa Visual Novel/Eroge ja Anime blogiksi, koska näistä aiheista suurimmaksi osaksi kirjoittelen. Joskus sillloin tällöin saatan jostain muustakin kirjoitella.
