perjantai 7. marraskuuta 2008

VN Arvostelu: Umineko no Naku Koro ne 2, Turn of the Golden Witch

Nimi: Umineko no Naku Koro ni
AKA: Umineko, When They Cry 3, When Seagulls Cry
Genret: Mysteeri, thrilleri, kauhu, draama, komedia
Kehittäjä: 07th Expansion
Tyyli: Ääniromaani (suoraviivaisesti tekstiä, kuvia ja ääntä)
Ikäraja: 15+ (sisältää varsin raakoja kohtauksia)
Julkaisupäivä: 2007-12-31
Kieli: Japani, Englanti (fanikäännös)

Ennen tämän arvostelun lukemista, on hyvä lukea kirjoittamani arvostelu sarjan 1 teoksesta Täältä.





Uminekon 2, Turn of the Golden Witch on Umineko sarjan 2 kysymysjakso. Ja Higurashista tutulla tyylillä tapahtumat alkavat ”alusta”. 2 jakson tapahtumat sijoittuvat samaan paikkaan ja aikaan kuin 1 jaksonkin tapahtumat eli Rokkenjiman saarelle, jonne rikkaan Ushiromiya perheen jäsenet ovat kokoontuneet vuotuiseen perhetapaamiseen. Mutta 1 jaksosta todetulla tavalla kyseessä on varsin tavanomaisesta poikkeava tapaaminen, kun perheen perintöasioista aletaan keskustella. Ja kun saarella saapuu myrsky, joka eristää sen muusta maailmasta, alkaa saarella tapahtua raakoja murhia, joiden keskipisteenä näyttää olevan perheen isoisän jättämä salaperäinen arvoitus 10 tonnista kultaa ja saaren niin kutsuttu kultainen noita. Tietenkin ennen kuin murhat alkavat, ottaa 2 jakso tehtäväkseen myös kertoa hieman 1 jaksosta vihjattuja suhteita, valottaen muutamien saaren henkilöiden suhteita toisiinsa.
2 jakson myötä alkaa myös uminekon tarinan kerollinen muoto jo selvitä. Uminekon tarinan voisi sanoa tapahtuvan kahdessa eri ”kerroksessa”. Ensimmäistä kerrosta voisi verrata shakkilautaan ja tämä kerros on ns. ”oikea maailma”, jossa kaikki uminekon tapahtumat tapahtuvat ja kaikkia täällä vallitsevia tarinan elementtejä voisi verrata shakkinappuloiksi tällä laudalle. Toista kerrosta voisi kutsua ”ylemmäksi” kerrokseksi, jossa kaksi pelaajaa pelaa ”shakkia”, käyttäen tätä ”alempaa” tasoa shakkilautanaan. Täten näillä molemmilla tasoilla on menossaan oma juonensa, jotka ovat hyvin kaukana toisistaan, mutta kumminkin hyvin läheisesti kytkeytyneitä. Ensimmäisen tason juoni liikkuu Rokkenjiman saaren tapahtumien ympärillä. Toisella tasolla on kyseessä Battler Urshiromiyan ja Beatrice Kultaisen välinen ”shakkipeli”, jossa Battler yrittää todistaa Beatricelle, että Kultaista Noitaa Beatriceä ei ole ”shakkilaudalla”, kun taas Beatrice yrittää vakuuttaa Battlerin, että hän on olemassa ”laudalta” ja, että hän on aiheuttanut kaikki murhat ”laudalla” noituutensa avulla.
Tässä juuri piileekin se asia mikä tekee uminekosta niin viihdyttävän, kuin se on. Se antaa lukijalleen vielä varsin minimaalisen määrän tietoa, joka pistää lukijan miettimään, että mitä oikeasti tapahtuu. Lisäksi tarina on kerrottu siten, että se puoltaa molempia ”totuuksia”, että kaikki on mahdollista ihmiselle ja että kaikki on vain mahdollista noidalle. Tavallisesti näiden kahden ”tason” välinen linkitys tapahtuu, kun Battler alkaa pohtia juuri tapahtuneita tapahtumia, jolloin ylemmän ”tason ” Battler ja Beatrice alkaa pommittaa toisiaan faktoilla juuri tapahtuneista tapahtumista, yrittäen saada toisen hyväksymään oman näkökulmansa. Näissä ylemmän ”tason” väittelyissä tulee myös tarinan edetessä vastaan ns. punaiset sanat, jotka tarkoittavat absoluuttista faktaa, ja täten antaen lukijalleen vihjeitä siitä, mitä juuri on oikeasti tapahtunut.


Punaiset lauseet ovat varsin tehokkaita perusteorioiden tuhoajia

Visuaaliselta tyyliltään umineko, jatkaa samaa minimaalista budjetti tyyliään, joka on varsin tavallista doujin tuotoksille. Suurin osa uminekon taustoista on juurikin oikeista paikoista otettuja valokuvia, jotka on sitten laitettu jonkinlaisen vesivärityylisen filtterin läpi. Vaikka nämä taustat eivät ole mitenkään hienoja, onnistuvat ne kumminkin varsin hyvin luomaan teokseen 80-luvun tunnelman (umineko tapahtuu 80-luvull). Samaten eri hahmojen hahmokuvat, ovat varsin yksinkertaisesti piirrettyjä, toisaalta tämä yksinkertainen piirtotyyli auttaa välillä tuomaan hahmojen tunteet varsin hyvin esille.


Tarinan jälkeen aukeavassa kutsussa törmäät ylemmällä "tasolla" muihinkin noitiin. (Hetkinen... nuohan ovat...)

Toisaalta jos ulkoasu on uminekossa varsin vähäpätöinen, on sen äänimaailma aivan eri maata. Uminekon musiikki maailma on varsin erinomainen, sekä kattava, löytyy rauhallista musiikkia tavanomaisiin kohtauksiin, karmivaa ja tuolinreunalle nostavaa musiikkia kun tapahtuman alkavat tapahtumaan, värikästä musiikkia komedia kohtauksiin. Lisäksi näitä musiikkeja on osattu käyttää oikein ja useasti taustalla soivasta musiikista voi hyvinkin päätellä tapahtumien laadun. Toisaalta, koska kyseessä on doujin tuotos, ei uminekosta löydy ääninäyttelyä, mutta tämä juurikaan ei haittaa.


Neljäs seinä? Mikä se on? En ole koskaan kuullutkaan.



Umineko ei välttämättä sovi kaikille sen rakenteen vuoksi. Uminekon tarina on kuin yksi iso palapeli, joka on lukijalleen annettu ratkaistavaksi, täten se ei sovi välttämättä niille, jotka haluavat jo valmiiksi ratkaistun palapelin, vaikkakin jokainen uminekon jakso kertoo oman tarinansa, ovat nämä tarina kumminkin vain osia toisistaan ja joutuvat he odottamaan kokotarinaa vastaus jaksojen alkuun jolloin palapeliä aletaan ratkaista. Myös jaksojen jaottelu, josta ensimmäinen puolikas kuuluu kevyelle komedialle ja taustojen tutkinnalle ja myöhempi toinen puoli, joka on painostavaa mysteeri kauhua, saattavat ajaa lukijoita muualle. Mutta kaiken kaikkiaan umineko ei luultavasti tule pettämään niitä ketkä tietävät mitä odottaa eli murhamysteeriä, jota on höystetty isolla annoksella mystisyyttä, sekä okkultismia ja jonka sekaan on heitetty annos komedia loistavilla hahmoilla toteutettuna.



Punaisia sanoja voi käyttää myös aseena: Battler yrittää saada Beatricen toistamaan jotain punaisella.(hetkinen missä olen nähnyt tuon osoituksen ennen...)


Arvosana: 8+

+ Hahmot
+ Ilmapiiri
+ Pistää aivot miettimään
~ Tarina, joka antaa liian vähän vastauksia
– Visuaalinen ulkoasu
– Seuraavaa osaa ei vielä käännetty



Parodioita ja nykytrendejä? Kyllähän niitäkin löytyy.


Muuta:

Englannin kielinen käännös niille, jotka omistavat alkuperäisen teoksen: Täältä

Julkaisujen tilanne tätä kirjoittaessa:
3 kysymys jaksoa julkaistu, joista 2 on jo käännetty ja 3 on työn alla.

Lisäkommentti:
- Miettii kuinka karmiva anime käännöksestä, jonka pitäisi alkaa joskus ensi vuonna tulee.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Anime syyskauden prevuja 2008:

On taas se aika syksystä kun animesta alkaa pukkaamaan syyskauden sarjoja Japanissa. Ja näin ensivilkaisun puolesta tarjolla on varsin hyvä kausi luvassa ja jokaiselle varmasti löytynee jotain. Itse tässä nyt heitän näitä mini prevuja jopa 14 eri sarjasta, joista suurin osa oli katsottavaa ja joista itse ainakin jatkan 5 sarjan seuraamista + muutama joista olen hieman epävarma. Mutta pidemmittä puheitta taas uudenlaiseen prevusysteemiini:

Sci-Fi/Mecha Tier:


Gundam 00 Season 2

Genret: Mecha, Sci-fi, Draama, Toiminta, Armeija

Tuotantokausi numero 2 Gundam 00 jonka arvostelu muuten löytyy tältä blogiltakin. Tämä 2. tuotantokausi jatkuu noin 4 vuotta ensimmäisen jälkeen. Vaikka maailma yhdistyikin Celestial Beingnin ansioista, on tämä yhdistynyt maailma hyvin tyranninen ja ympärimaailmaa on hallintoa vastaan syntyneitä kapinallisia, joten CB:n ja Gundamien tehtävä on vielä kesken. Jos ensimmäinen tuotantokausi alkoi hitaasti, niin toisen tuottiksen alku on aivan eri maata, ikään kuin tätä puolenvuoden taukoa ei olisi ollut, kun toiminta ja juonittelut alkavat jo ensimmäisestä jaksosta. Tätä varsin räväkkää aloitusta säestää varsin vaikuttavat musiikit ja sulava animaatiojälki. Kaikki nopeaa ja sulavaa janoavat mecha sarjojen ystävät eivät tätä sarjaa missään nimessä ohittaa. Ja miksei kukaan muukaan, koska sarjan alku on varsin erinomainen, vaikka sarjan ensimmäisen tuotantokauden tunteminen olisi hyvä asia, mutta ei välttämättä aivan pakollinen.
Tuomio: PAKKOKATSOA
Lisäksi: Setsuna on tänä väliaikana ollut nähtävästi Solid Snaken oppipoikana.

00 Gundam ready to raep

Tytania
Genret: Sci-fi, Draama, Avaruusooppera, Taktiikka
Tytania on sarja niille, ketkä ovat janonneet kunnon avaruusoopperaa Legend of the Galactic Heroesin tyyliin. Juonittelevia aatelisia, suunnattomia laivastojen välisiä yhteenottoja, taktiikka ja mittakaavaa konfliktille, tätä kaikkea ainakin ensimmäisen jakson perusteella Tytania lupaa, lisäksi tätä kaikkea siivittää varsin värikkäät erikoisefektit sekä hyvältä vaikuttavat taustamusiikit. Eipä tätä kai turhaan sanota nykypäivän LoGHiksi.
Tuomio: Hyvää katsottavaa (itselläni PAKKOKATSOA tai hyvän avaruusoopperan ystäville)
Lisäksi: Avaruusoopperaa parhaimmillaan


Drama/Romance Tier:

Clannad ~After Story
Genret: Draama, Romanssi, Komedia

Clannadin toinen tuotantokausi jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Kaikki on pysynyt samalla laadukkaalla tasollaan ja jos pidit edellisestä tuotantokaudesta, niin pidät tästäkin, edellisen tuotantokauden tuntemus lähespakkollista. Voisi vielä mainita että Clannad on ehkä juuri tunnettu After Storystaan jossa on sen suurin dramaattisuus. Joten laadukasta katsomista luvassa.
Tuomio: Lähes pakkokatsoa (itselläni PAKKOKATSOA)
Lisäksi: Lue ensimmäisen tuotantokauden arvostelu täältä blogiltani.


ef – a Tale of the Melodies
Genret: Draama, Romanssi

effin toinen tuotantokausi, jatkaa samaa artista animaatiota ja jämäkkää draamaa sekä parisuhteita, joita ensimmäisessäkin kaudessa oli. Toisaalta ensimmäisen kauden tuntemus ei ole aivan täysin pakollista, kun tämä kausi keskittyy eri henkilöihin kuin ensimmäinen kausi. Toki ensimmäisenkauden henkilöitä mainitaan ja hahmoesittelyt olivat jo siellä, kun tapahtumat tapahtuvat samalla alueella.
Tuomio: Hyvää katosottavaa, mutta PAKKOKATSOA lajityypinystäville ja artistista teosta etsiville. (itselläni PAKKOKATSOA ensimmäisen sarjan suurena ystävänä).
Lisäksi: Pilvipornoa.


Pilvipornoo mmmm....

Action Tier:

Ga-Rei: Zero
Genret: Toiminta, Yliluonnollinen

Varsin perinteiseltä vaikuttava erikoisjoukot VS. epäluonnolliset olennot/ilmiöt sarja, jossa kumminkin toteutus vaikuttaa olevan kunnossa, lisäksi ensimmäisen jakson lopussa tapahtuva juonenkäänne, onnistuu luomaan varsin pimeänilmapiirin.
Tuomio: Nousee hieman keskivertaisuuden suon yläpuolelle.
Lisäksi: Pidin sarjan pimeästä ilmapiiristä.



Shikabane Hime: Aka

Genret: Toiminta, Yliluonnollinen, Gainax

Gainaxin uusin tuotos kertoo epäkuolleesta tytöstä, joka metsästää toisia epäkuolleita, ja johon sitten joku tavallinen poika joutuu nähtävästi mukaan. Sarjan yrittää olla tyylikäs toiminnaltaan, jossa se hieman onnistuukin, jota animaatiokin yrittää olla, mutta onnistuukin jotenkin laimentamaan tunnelmaa. Kaikki muu paitsi toiminta on sarjassa jotenkin laimeaa ja vetistä.
Tuomio: Ei juuta eikä jaata.
Lisäksi: Eipä juuri mitään.



Casshern Sins

Genret: Toiminta, Jälkeen tuhon

Fiktioanaaliseen maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sijoittuva sarja, jossa on varsin harmaa tunnelma. Toiminta kohtaukset ovat kumminkin varsin loistavasti toteutettuja. Toisaalta ensimmäisessä jaksossa vallitsi varsin tylsä ilmapiiri, kun puhetta ja selitystä asioista ei juurikaan ollut.
Tuomio: Mainio taisteluanimaatio ei auta sarjaa nousemaan juurikaan keskivertaisuuden suon yläpuolelle.
Lisäksi: Robotteja jotka haluavat tappaa Casshernin.


To Aru Majutsu no Index
Genret: Toiminta, Komedia, Romanssi

Erikoisvoimia omaava huono-onninen poika tapaa salaperäisen tytön. Juoneltaan tämä sarja on varsin perinteinen, mutta sen toteutus on yllättävän hyvä ja stereotypioistaan huolimatta se onnistuu olemaan varsin viihdyttävä. Kaikenlisäksi se on varsin näyttävää katsottavaa.
Tuomio: Positiivinen yllättäjä
Lisäksi: eipä tule mitään erikoista mieleen.



Comedy/Romance Tier:


Toradora

Genret: Komedia, Romanssi

Rie Kugimiya + Tsundere (taas kerran), tämä varmaa jo riittää joillekin. Toradora kertoo kahdesta varsin omalaatuisesta henkilöstä, joilla on ongelmia tunnustaa rakkautensa ja pienten välikohtausten jälkeen he päätyvätkin sitten auttamaan toisiaan näissä rakkauden ongelmissa. Sarja vaikuttaisi muuten varsin tavanomaiselta, ellei sen päähenkilöt olisi varsin omalaatuisia tapauksia.
Tuomio: Keskitason yläpuolella
Lisäksi: Shut up!


Kannagi
Genret: Komedia, Romanssi

Taas yksinäistä poika tapaa tytön sarjoista. Tällä kertaa se tapahtuu kun kyseinen poika veistää veistoksen pyhästä puusta ja se tulee yllättäen eloon. Tästä sitten alkaa tarina lähiympäristön ”epäpuhtauksien” poistosta tai jotain sinnepäin. Mutta saa se katsojansa hieman nauramaan aina silloin tällöin, muutamilla varsin hyvillä huomioilla.
Tuomio: Hieman keskitason yläpuolella.
Lisäksi: Jumalatkin käyvät vessassa.


WTF Tier:

Macademi Wasshoi!
Genret: WTF, Komedia, Ecchi, Fantasia, Romanssi, Toiminta

Poika menee kouluun. Poika menee salaiseen maagien kouluun. Kesken kutsunta rituaalin tapahtuu jotain ja poika kutsuu esiin jonkun ylivoimakkaan tytön. Kaaosta. Toisin sanoen varsin perinteistä menoa asenteella joka ei ota itseään vakavasti, ja onnistuupa se jopa rikkomaan neljännen seinänkin välillä. Toisaalta se onnistuu olemaan hieman viihdyttävä, nostaen sen katsottavaksi.
Tuomio: velloo keskivertaisuuden suossa.


Kemeko Deluxe
Genret: WTF, Komedia, Ecchi, Romanssi, Toiminta

Kemeko alkaa varsin perinteiseen tapaan: on poika, jonka eteen ilmestyy eräänä päivänä tyttö ilmoittaen että ollaan naimisissa. Toisaalta tämä kaikki tapahtuu keskellä yötä, sen jälkeen kun pojan huoneen seinän läpi oli tullut jotain outoja robotteja, joita oli jahdannut hääpuvussa, sekä varsin tanakassa voimapuvussa ja gatling-tykkillä varustettu tyttö. Vaikka juoni onkin niitä tavallisimpia, niin sarjan huumori on niin jostain, että se saa varsin hyvin nauramaan, mikä onkin tämän tyyppisissä sarjoissa se tärkein asia. Kaikenlisäksi sarjan piirtojälki on varsin hyvää ja muodokasta (paitsi tuo voimapuku, joka on varsin häiritsevän näköinen).
Tuomio: Yllättävän koukuttava, lue hyvä sarja katsottavaksi. (Itse jatkan seuraamista ainakin)
Lisäksi: Riisinkeitin¿



Other Tier:

Kuro Shitsuji
Genret: Moderniaika, Epäluonnollisuus, Komedia,

Tämä sarja sijoittuu jossain englannissa sijaitsevaan kartanoon, jonka isännät ovat kuolleet ja heidän poikansa ottanut sen haltuunsa. Kaikenlisäksi hän näyttää tehneen jonkinlaisen sopimuksen epäluonnollisen olion kanssa ja joka toimii nyt hänen palvelijanaan. Sarja vaikuttaisi olevan vakavien asioiden ja komedian risteytys hieman epäluonnollisella kauhulla.
Tuomio: Positiivinen yllätys
Lisäksi: Fabalous


Chaos;Head
Genret: Thrilleri, Psykologia, Kauhu, Komedia, ¿Harhakuvat?

Samannimiseen Visual Novelliin perustuva sarja, kirjoitan varmaan kyseisen VN arvostelun kunhan tämä anime loppuu, niin voin tehdä sarjan ja alkuperäisteoksen välisiä vertailuja. Sarja seuraa Takumi Nishijo nimistä opiskelijaa, joka eräänä päivänä joutuu keskelle murhavyyhtiä, kun hän oli netissä nähnyt kuvan murhasta, joka tapahtuisi seuraavana päivänä hänen kotimatkallaan. Tämä kaikki ei välttämättä olisi niin suurta, ellei Takumi itse olisi täydellinen Otaku ja maailmasta syrjäänvetäytynyt henkilö, joka elelee omissa harhakuvissaan, luottaen enemmän 2D maailmaansa kuin 3D maailmaan. Kaikkea tätä säestää hyvin tunnelmaa luovat musiikit ja keskivertoa yläpuolella oleva animaatio. Kunhan tämä käännöstyö pitää hiemankin alkuperäisteoksensa tunnelman tulee teos pitämään varmasti katsojan tiekasti tuolinsa reunalla arvailemassa, että mikä on totta ja mikä ei. Toisaalta ensimmäinen jakso jo skippasi suurimman osan hahmoesittelyistä ja meni suoraan juoneen ja teki muutamia muutoksiakin, mutta silti se vielä vaikutti lupaavalta ja kunhan ”ne muutama kohtaus” säilytetään niin olen itse ainakin tyytyväinen.
Tuomio: Lupaavalta vaikuttava (itselläni PAKKOKATSOA alkuperäisteoksen ystävänä)
Lisäksi: Nuo silmät, kenen silmät?

Kenen silmä, nuo silmät?